Kyläyhdistyksen Joulutervehdys 18.12.2019

18.12.2019 klo 12:45

 

Olavi Luukkonen

18.12.2019

Joulutervehdys kyläyhdistyksen jäsenille, kylän asukkaille ja Myllykosken vieraille

Hyvät ystävät

Vuosi 2019 oli 4. vuosi, jolloin olemme rakentaneet Myllykoskea. Savotan päättyminen on näkyvissä ensi kesänä.

Tänä vuonna olemme rakentaneet pitkät portaat kosken oikealle rannalle. Uusi laituri on rakennettu portaiden jatkeeksi. Portaiden ja laiturin rakentaminen on ollut paitsi työlästä, myös kallista.

Uittopadon korjaus on edistynyt siten, että vanhan padon vahvistukseksi on valettu uusi betonirakenne vanhaa tukemaan. Valaminen venyi pitkälle syksyyn, koska Kouvolan ELY:ltä piti saada vihreää valoa valamiseen.

Ensi kesänä teemme patoluukkurakenteet sekä kävelysillan padon päälle niin, että rakennelma muistuttaisi mahdollisimman paljon uittojen lopun ajan tilannetta v 1963.

Parkkipaikoista on ollut Myllykoskella pulaa ja niinpä yhdistys on ostanut 2500 m2 määräalan Myllymäki tilasta. Ostettu määräala sijaitsee yhteisalueen ja Myllykosken tien välissä. puretun navetan paikalle on tehty parkkipaikka, johon mahtunee kerralla noin 20 autoa. Pääosa puretun navetan puutavarasta on viety pois, osasta jäljellä olevasta puutavarasta tehdään polttopuita ensi kesänä.

Ostettu määräala on lohkottu ja sille on saatu lainhuuto. Määräalasta muodostettu tila on nimeltään KOSKIUOMA.

Talkootunteja on tehty kesän aikana noin 600. Kyläyhdistys kiittää talkoolaisia.

Myllykoskella on käynyt runsaasti väkeä, erityisesti keväällä, kun koski kuohui näyttävästi. Vierailijoita on riittänyt pitkälle alkutalveen. Osakävijöistä on halunnut varata laavun tai kodan tai molemmat päiväksi tai puoleksi päiväksi käyttöönsä. Yhdistys perii tässä tapauksessa siivouksesta ja muista käytetyistä tarpeista korvauksen varaajalta. Kyse ei ole paikan vuokrasta. Emme siis peri paikasta vuokraa. Toimintamalli on varmistettu Kärki Leaderin kanssa.

Tavoite on pitää avajaiset alkukesästä, mikäli rahaa on ja yhdistyksen jäsenet näin päättävät. Tavoite on saada merkittävää julkisuutta hankkeelle.

Ensi kesän rakennusurakka sisältää uittopadon korjauksen, parkkipaikan rakentamisen loppuun ja portaiden viimeistelyä sekä perusteellisen siivouksen, risusavotan ja polttopuiden tekoa. Tavoite on myös rakentaa kanoottien kuljetusväylä rantaan.

Kyläyhdistys toivottaa jäsenilleen Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta.

Pasi Lampinen Jouni Järvinen Tomi Raijas

Raija Kuusisto Olavi Luukkonen